Oletko huomaamattasi huono työkaveri?

Lähtökohtaisesti suurin osa meistä haluaa varmasti olla hyvä työkaveri ja arvostettu jäsen työyhteisössä. Kuitenkaan aina emme ole hyviä työkavereita. Arjessa tulee vastaan tilanteita, jotka eivät etene toivotulla tavalla ja tämä heijastuu työkaveruuteen. Saatamme arjen tohinassa olla huonoja työkavereita ja emme itse ole edes tietoisia siitä.

 

Mikä avuksi? Itsetuntemuksen lisääminen on keino kasvaa työkaverina. Lisäksi tarvitsemme palautetta toiminnastamme.


Kuka sinä olet näistä?

Kokosimme alla olevaan listaan erilaisia käyttäytymismalleja, jotka voivat luoda kitkaa yhteistyösuhteeseen työkavereiden kanssa. Mistä käyttäytymisestä tunnistat itseäsi?  

1. Ikuinen aikaoptimisti

Luulet, että saat tehtyä tehtävät paljon nopeammin valmiiksi kuin mitä todellisuudessa saat. Kun kollega pyytää sinulta raporttia, lupaat auliisti toimittaa sen heti seuraavana päivänä. Et edes huomaa kysyä toiselta, milloin hän tarvitsisi sen. Sitten todellisuus iskee päälle –asia onkin vaikeampi, tulee yllättäviä asioita ja joudut tuottamaan toiselle pettymyksen. Et saa toiselle raporttia lupaamaasi määräaikaan ja työkaverin työ vaikeutuu sinun vuoksesi.

RATKAISU: Kysy toiselta osapuolelta deadlinea, milloin raportti tarvitaan. Jos saat itse päättää, lisää deadlineen + 1-2 päivää. Kun toimitat toiselle raportin etuajassa, työkaveri yllättyykin positiivisesti.


2. Joo, kyllä, kyllä –työkaveri

Haasteesi on, että et osaa sanoa EI. Sanot kyllä, vaikka pöytäsi olisi jo täynnä töitä. Sanot aina kyllä, kun joku pyytää apuasi ja olet henkilö, joka aina venyy. Uuvutat itsesi, koska et osaa sanoa EI. Et halua tuottaa työkaverille pettymystä, siksi sanot kyllä avunpyyntöihin ja venymisiin. Mitä tästä seuraa? Vähitellen sinusta tulee kärttyinen uhriutuja. Et toteuta niitä asioita, joita itse haluaisit, vaan toteutat muiden toiveita ja pyyntöjä. Hyvä työkaveri on sopivalla tapaa myös itsekäs ja pitää itsestään huolta. Tällöin voi aidosti antaa panoksen työyhteisön jäsenyyteen ja yhteistyö on antoisampaa, kun taustalla ei ole katkeruutta ja uhriutumista.

RATKAISU: Harjoittele EI:n sanomista. Mieti valmiiksi lauseita, joita voit käyttää. Tutki omia tunnereaktioita, miksi on niin vaikea sanoa EI. Mikä on tämän taustalla? Onnittele itseäsi jokaisesta EI – lauseesta! Huomaat, että mitään pahaa ei tapahdu, vaikka sanot EI.

Opi sanomaan ei tarvittaessa

3. Nollasta sataan –työkaveri

Olet hyväntahoinen, mutta välillä kuppisi menee nurin aika helposti, jos asiat eivät etene sillä tapaa kuin itse toivoisit. Olet suorasanainen ja äkkipikainen reaktioissasi. Myöhemmin kadut omia reaktioitasi. Mitä tästä seuraa? Työkaverit eivät uskalla olla eri mieltä kanssasi ja ovat aina vähän varpaillaan, koska pelkäävät tunnereaktioitasi.  Kuittaat ”veden yli läikkymisen” tokaisemalla, että: ”Noh tällainen minä nyt vaan olen, ei tämä nyt ollut mitään vakavaa.”  Vähitellen käy niin, että kanssasi ei haluta tehdä yhteistyötä, koska se tuntuu muista kuluttavalta.

RATKAISU: Tunnista haaste ja ota se vakavasti. Älä uskottele itsellesi, ettetkö voisi muuttaa tapaasi reagoida. Saatavilla on niin kirjallisuutta kuin kurssejakin siitä, miten omaa tunnesäätelyä voi kehittää.  Hyödyt tästä ennen kaikkea myös itse, kun säästät omaa energiaasi. Tunteet kuuluvat työpaikalle, mutta niiden voimakkuutta voit itse säädellä.


4. Oikeassa olemisen tauti  –työkaveri

Sinun on vaikea myöntää virhettä tai tunnustaa mokaa. Viimeiseen asti pusket osoittaaksesi, että sinä et ole tehnyt mitään väärin. Tässä yhteydessä tulet myös nostaneeksi itseäsi muita korkeammalle. Sinun kanssasi on vaikea tehdä töitä, koska yrität aina löytää syitä muista kuin itsestäsi. Saatat myös piilotella virheitä viimeiseen asti, mikä aiheuttaa muille työkavereille ongelmia työnteon myöhemmissä vaiheissa. Et huomaa, että toiminnastasi seuraa vaikeuksia muille eikä kenenkään ole kiva tehdä töitä ”täydellisen” ihmisen kanssa.


RATKAISU: Yritä päästä käyttäytymisen taakse. Mistä se juontaa juurensa? Oletko elänyt esimerkiksi perhekulttuurissa, jossa virheitä piiloteltiin tai niiden tekemisestä seurasi rankaisu? Vai oletko syvällä sisimmässä epävarma itsestäsi? Juttele jonkun ulkopuolisen tahon kanssa asiasta esimerkiksi coachin tai työnohjaajan. Harjoittele virheiden tunnustamista tietoisesti. Huomaat, että se vapauttaa myös omaa energiaasi.

5. Monta rautaa tulessa –työkaveri

Sinua kuvaillaan tarmokkaaksi ja energiseksi, mutta sinusta saatetaan puhua myös epäluotettavana ja levottomana. Olet työkaveri, joka haluaa olla kaikessa mukana ja joka innostuu aina uusista asioista. Huono puoli on, että innostus peittää alleen toimeenpanon. Asiat jäävät kesken sinulta – ja tosi usein. Kokouksissa olet levoton, koska mielessäsi multitaskaat ja pohdit jo seuraavaa askelta. Sinun on vaikeaa olla läsnä ja tässä hetkessä. Aiheutat työkavereille harmaita hiuksia jättämättä asiat roikkumaan ja he kokevat arvostuksen puutetta, koska heistä tuntuu, että et kuuntele heitä.

 

RATKAISU: Voisit hyötyä läsnäoloharjoituksista ja siitä, että tietoisesti lopetat monen asian yhtä aikaa tekemisen. Mieti myös, miten voisit kehittää itsesi johtamisen taitojasi? Tarvitset seurantaa tavoitteissa pysymiseen ja säännöllistä oman työkuorman tarkastelua. Voisit hyötyä myös coachingista tai työnohjauksesta. Tämä auttaisi sinua pitämään fokuksen oikeissa asioissa.


Palaute auttaa kehittämään

 

Yllä olevat kuvaukset ovat äärimmäisyyteen vietynä huonon työkaverin kuvauksia. Kuten kaikessa, tietyissä tilanteissa ne voivat olla myös positiivisia ominaisuuksia. Olennaisinta on huomata, milloin jostakin käyttäytymismallista syntyy kitkaa ja ennen kaikkea tärkeää on tulla tietoiseksi omasta toiminnasta.

Kukaan ei ole täydellinen työkaveri. Palaute on keino, joka auttaa omien sokeiden pisteiden näkemisessä. Hyvässä työyhteisössä uskalletaan antaa toiselle palautetta. Kun huomaat, että toinen toimii vastoin yhteisiä tavoitteita ja toimintatapoja, myös sinun velvollisuutesi on ottaa asia puheeksi. Omaa käyttäytymistä voi olla vaikea korjata, jos kukaan ei anna palautetta.

Edellä mainittujen esimerkkien lisäksi aivan arkisissa vuorovaikutustilanteissa tulee usein tilanteita, joissa huomaa jälkeenpäin, että ei ole toiminut parhaalla mahdollisella tavalla. Tällöin paras keino pelastaa tilanne on suoraan sydämestä tuleva sanat: Olen pahoillani, että,/ Sorry, kun/ Anteeksi että…

 

Työkaveruus on ihmissuhde siinä missä muutkin ihmissuhteet. Kaikissa ihmissuhteissa kompastellaan, kaadutaan ja taas jatketaan eteenpäin. Parhaimmillaan konfliktit lujittavat työkaveruutta, kun asioista uskalletaan vaan puhua.

Blogin kirjoittaja Marianne on Taitava Liideri™ valmentaja ja perustajaosakas, joka uskoo työkaveruuden olevan työelämän supervoima.

Edellinen
Edellinen

Työyksinäisyyden ehkäisy työkaveritaitojen ytimessä

Seuraava
Seuraava

Webinaarit: Etäoppimisen ja verkostoitumisen avain